8. Tour de Pori maastopyöräretki
Ajetaan lauantaina 8.10.2011
Reten tarkemmat tiedot päivitetään syyskuun aikana.
7. Tour de Pori
maastopyöräretki
Lauantaina 23.10.2010
Retki ajetaan kahdessa ryhmässä. Rauhallisempaa vauhtia ajavan ryhmän reitin pituus on noin 70-75km ja nopeampi ryhmä ajaa myös vähän pidemmän matkan kietämällä pieniä lisälenkkejä reitin varrella.
Tapahtumassa ei ole osanottomaksua eikä osallistujia ole vakuutettu. Jokainen ajaa omalla vastuullaan. Kypärä on pakollinen.
Retken jälkeen on mahdollisuus peseytymiseen Urheilustadioinilla sekä Karhuhallista on varattu sauna klo 17-19. Saunamaksu on muutaman euron luokkaa. Lisätietoja saa puh. 0400 963939/Jari Wiksten tai sp. jari.wiksten(at)gmail.com.
6. Tour de Pori
maastopyöräretki
sunnuntaina 11.10.2009
Tämän vuoden teemana oli "Pori Rock" eli reitille oli koottu Porin ja Ulvilan parhaita kallioreittejä Toukari-Harjunpää välillä.
Tour de Pori ajettiin siis Porin pohjois- ja itäpuolella. Reitillä
oli avokallioita, metsäautoteitä, kuntoilupolkuja sekä kivikkoisia ja
juurakkoisia metsäpolkuja. Retkellä käytii mm. Kirjurinluodolla, Toukarilla,
Hyvelässä, Ruosniemessä, Suosmerellä, Krapistossa, Ravanissa, Mynsterissä, Saarenluodolla, Väinölässä ja Tupalassa.
Perinteiseen
tapaan kyseessä oli johdettu retki merkkaamattomalla reitillä. Pisimmillään oltiin n. 15-18km päässä lähtöpaikasta.
Reitin
pituus oli noin 70-80 km ja retken aikana pidettiin kaksi
pidempää taukoa Harjunpään koululla ja Krapiston vesitornilla.
Osanottajat ajoivat kahdessa ryhmässä joista toinen jätti pahimmat kivikko-juurakkopolut väliin ja matkakin oli muutaman kilometrin lyhyempi kuin teknisempiä polkuja ajavalla ryhmällä.
Tämän vuoden tour de Poriin osallistui yhteensä 35 pyöräilijää. Sää suosi tänänkin vuonna tour de Poria Retki ajettiin aurinkoisessa säässä kuivalla reitillä
Kiitokset kaikille osallistujille ja erityisesti retken huollosta vastanneelle Tuula Lepistölle.
5. TOUR DE PORI SUNNUNTAINA 12.10.2008 klo 9.00
5. kertaa ajettava Tour de PORI ajettiin sunnuntaina aurinkoisessa syyssäässä 12.10.2008 ja osanottajia oli 31. Reitti kulki mm. Hyvelän, Ruosniemen, Harjunpään, Krapiston, Massin, Luvian, Viasveden, Niittymaan ja Paratiisinmäen maastoissa. Reitin pituus oli n 100 km. Koko reitin ajoi läpi 30 pyöräilijää.
TdP ajettiin retkiajona välillä kolmena ja välillä yhtenä ryhmänä pääosin rauhallista vauhtia. Reitillä oli 2 kahvi/ruokailutaukoa (Ulvilan Neste/Hesburger ja Luvian ST1), jotiden lisäksi myös Susisuon majalla täytettiin juomapulloja ja -reppuja.

Lauantaina 25.10.2008 ajettiin Tour de Pori perinteiseen tapaan uudelleen mutta vastakkaiseen suuntaan. Tähän retkeen osallistui 9 pyöräilijää.
4. TOUR DE PORI SUNNUNTAINA 14.10.2007 klo 9.00
Lähtöpaikka Cafe Jazzin viereinen
pysäköintialue Etelärannan ja Antinkadun kulmassa.
4. Tour de Pori ajettiin sunnuntaina 14.10.2007 19 pyöräilijän voimin. 14 pyöräili koko 100 km matkan. Tällä kertaa sää ei suosinut. Suuren osan päivästä tihkutti vettä mutta se ei suuremmin haitannut.
Tämän vuoden Tour de Pori uudistui
reitiltään. Tänä vuonna ajettiin Kokemäenjoen puhjoispuolella Lyttylä, Toukari,
Isoniitty, Riisvilja, Kellahti, Kaapola, Lamppi reittiä taukopaikkana
toimivalle Onnenkosken kahvilalle. Sieltä jatkettiin Noormarkun pohjoispuolitse
metsäautoteitä pitkin Ahlströmin alueen pohjoispuolelta ohi retkeilyreitin kautta
Harjakankaalle ja Vesijohtotietä pitkin Ruosniemeen, josta jatkettiin Ylikylän-Hyvelän
poluille ja paluu Etelärantaan tehtiinän Länsitien pengerpolun kautta.
Retkelle kertyi pituutta noin 100 km. Reittikartta, muutokset mahdollisia.
Reitillä oli suurin osa metsäautotietä tai pieniä sorateitä mutta jonkin verran myös metsäpolkuja, jotka näin syksyllä olivat paikoitellen märkiä ja pehmeitä. Teknisestä vaikeampaa polkua (kivikoita ja juurakoita) oli vain lyhyellä matkalla Noormarkussa retkeilyreitillä ja Ruosniemen-Hyvelän poluilla.
Tarkempi reittiselostus:
Alkumatkasta reitillä on polkua Kirjurinluodossa,
Kokemäenjoen rantaa ajetaan pikkupolkua ja traktoritietä. Toukarissa
ajetaan metsäautotietä (200 m pehmeää) ja polkua Kiimakallion
takamaastoon, jossa reilu puolen kilometrin peltoosuus ja sen jälkeen taas
traktoritietä. Isoniitystä ajetaan Riisviljaan soratietä pitkin ja metsäpolkua
pitkin Koskentielle, josta soratietä Kaapolan kautta Ristikankaantielle, josta
pääosin pikkuteitä ja vähän polkuja pitkin ajetaan Lampinjoen yli Råforsin
metsätien kautta Onnenkoskelle.
Tauon jälkeen reitti jatkuu hyväkuntoisia
metsäautoteitä pitkin. Valtatie 23 ylityksen jälkeen ajetaan pienempiä
metsäteitä ja osin retkeilyreittiä pitkin Kuuskoskenlahdelle ja Sauvakoskelle.
Tauon jälkeen ajetaan metsäteitä Kivirannan ja Takalankulman kautta
Harjakankaalle, josta Vesijohtotietä Ruosniemeen. Luontopolkua ajetaan
rautatien yli Susi- ja Vaulontien kautta Ylikylän poluille, joita pitkin
ajetaan Hyvelän Urheilumajan ohi ja Hyvelänraittia Vaasantien yli Länsitien
viereiselle pengerpolullu, josta Pormestarinluodon ohi ajetaan rantaa pitkin
Kirjurinluotoon ja takaisin lähtöpaikalle.
TOUR DE PORI UUSINTA SUNNUNTAINA 29.10.2006
Sunnuntaina 29.10. ajettiin kymmenen hengen porukalla TdPori uudelleen tosin päinvastaiseen suuntaan eli ensin ajettiin Luvialle ja sieltä Ulvilan kautta Nakkilaan ja takaisin Poriin n. 100 km polkuja, metsäteitä ja vähän yleisiä teitäkin pitkin syksyisessä luonnossa.
Kahdessa viikossa sää ja olosuhteet olivat muuttunut reilusti. Nyt vettä oli paikoin 30 sentin syvyydeltä poluilla ja maa oli luminen ja lämpötila vaihteli muutaman asteen pakkasesta pariin plusasteeseen.


Järjestyksessään 3. Tour de Pori –maastopyöräretki ajettiin sunnuntaina 15.10.2006.
Vuonna 2004 runsaan kymmenen hengen porukalla ajettun 1. Tour de Porin reitti kiersi Isojoenrannan ja Suosmeren kautta Vanha-Ulvilaan ja edelleen Ravanin metsien kautta Anolaan ja Nakkilan keskustaan, josta palattiin Tervasmäen kautta selkäkangasta Massille ja Lattomerelle. Kotkantieltä polkuja pitkin ajettiin Luvian Essolle josta Kuussaarikon ja Knapernummin kautta ajettiin Oosinselälle ja sieltä Martinpalon kautta Niittymaan polkuja takaisin kaupunkiin. Reitin pituus oli noin 100km.
Viime syksynä 2. Tour de Pori ajettiin 16 hengen voimin valtaosin kaupungin länsipuolella. Ensin käytiin Meri-Porissa, josta Paarnoorin, Preiviikin ja Ameriikan metsien kautta ajettiin Viasvedelle ja edelleen Luvian Niemenkylään. Sieltä matka jatkui Knapernummin kautta Luvian Essolle ja Sahan takaa polkuja kohti Lattomerta ja Massia. Massilta ajettiin Friitalan kautta Krapistoon ja edelleen Suosmeren ja Harjunpään kallioiden kautta Ruosniemeen. Sieltä palattiin Hyvelän kautta kaupunkiin. Koko reitin ajaneille kertyi 105 km.
3. Tour de Porin reitti oli yhdistelmä kahdesta aiemmasta reitistä. Cafe Jazzilta ajettiin Kirjurinluodon kautta Toejoelle, josta Isojoenrannan kautta ajettiin Sunniemeen ja metsätietä Suosmerelle ja valtatie 11:n yli Pirunkynnen kohdalta Krapiston polkujen kautta Vanha-Ulvilan vesitornille, josta jatkettiin Ravanin-Anolan metspoluille ja -teille. Kukkokiventieltä lähtevä polku nousi 790 metrin matkalla 28 metriä eli nousua oli keskimäärin 3,5%. Anolasta ajettiin teitä pitkin Nakkilan läpi Essolle kahvitauolle. Lyhyen Vuohimäen peltoaukean ylityksen jälkeen ajettiin Tervasmäen kautta taas polkuja ja metsäteitä. Reilun kilometrin pururataosuuden jälkeen ajettiin voimalinjaa kulkevan uran kautta teknisille Ulvilan poluille. Massin kivikkoinen ja juurakkoinen polku nousi 850 metrin matkalla 48 metriä Massin laealla olevalle mastolle.(nousuprosentti 5,6). Polkuja ja selkätietä pitkin ajettiin Lattomeren Toiveen majan ohi ja pari nousuvoittoista kilometriä Kotkantietä, jonka jälkeen poikettiin metsätielle kohti Isosuontietä. Lyhyt pätkä tietä ja sitten jatketiin polkuja Röyskän kallioiden ohi Luvian Esson kahvitauolle.
Essolta ajetiin Kuussaarikon ja teollisuusalueen takana olevien polkujen kautta Knapernummen viime vuosisadan juoksuhautojen kautta vanhoille hiekanottoalueille, josta ajetiin mukavia kivikko- ja kangaspolkuja Oosinselälle ja sieltä edelleen Hakkiluotoon, jossa laskettiin pieni alamäki asvalttia pitkin ja siirryttiin heti uudelleen metsäpoluille (Kirkkotie), jota noustiin useampi kilometri kohti Viasvettä. Vanhaa Raumantietä ajettiin parin kilometrin alamäkiosuus. Hiekanottoalueen kohdalla käännyttiin Santakankaantielle, josta ajettiin polkuja Niittymaalle, josta paluu kaupunkiin tehtiin Susisuon retkeilyreittiä pitkin.
Koko retken pituus oli noin 104,5 km. Nousumetrejä reitillä on 679 ja korkeuseroa 64 metriä.
Kaikki kolme Tour de Poria on ajanut kuusi kuskia ja seitsemän on osallistunut kahteen ja 14 pyöräilijää kerran.
Alla Google Earth -tiedostona reitti.
Alla tallennettu Forward -urheilutietokoneella lenkkejä Qoogle Earth-tiedostoina.
Porukkalenkki 17.9. satelliittiyhteys pätki Nakkilan Tervasmäessä eikä yhteys palannut uudelleen. Lenkki jatkui Massin majalle ja Friitalan kautta Poriin.
Lähtöpaikkana on kotini Käppärässä, josta Kirjurinluodon kautta Pormestarinluotoon ja Linnansiltaa lenkin lähtöpaikalle (Paanakedontien pohjoispää).
TdPori_alku -tiedosto on 9.9. ajamaltani reitin ekalla kartoituslenkillä. Silloinkin satelliitit hukkuivat Nakkilan/Ulvilan rajamailla. Paluu myös Massin majan kautta Poriin.
Yllä mainituilla lenkeillä Fwrd:ssä oli tallennusväliksi valittu 1 sekuntti, jolloin muisti täyttyi yllä mainituilla lenkeillä. Tallennusvälin pidentäminen auttoi seuraavan tiedoston kohdalla mutta taas muisti täyttyi, nyt tosin vasta viiden tuunin kohdalla vähän Hakkiluodon jälkeen Kirkkotie-nimisellä polulla. Nyt TdPori reittiä on tallennettu noin 82km verran. Google Earth -tiedostoille. Loppuosan pyrin täydenntämään lähipävinä. TdPori keskiosa-lenkki on ajettu 22.9.
Jari Wiksten
TdPori reitti jpg.tiedostona (google earth kuva)